|
|
|
|
Itsenäinen Sitoutumaton

(kuva 20.06.2008)
Pekka Sivonen:
Syntynyt: 1958 Ilomantsissa (kotikylä Hattuvaara)
Ammatti: Ohjaaja/hoitaja (vammais- ja mielenterveystyö)
Suurimman osan työelämästäni olen toiminut markkinoinnin parissa, joskin koulutusta ja työkokemusta on myös mm. puusepän (korupuuseppä) töistä.
Olen toiminut mm. markkinointipäällikkönä, konsulttina ja kouluttajana useamman yrityksen palvelussa. Pyöritin myös omaa konsulttifirmaa toistakymmentä vuotta. Töitä markkinoinnin parista olisi vaikka kuinka paljon, mutta perheen takia en enää lähde ns. matkatöihin. Nyt ei enää rahakaan ole se tärkein asia maailmassa. Nyt on tärkeintä paljon pehmeämmät arvot kuin nuorena.
Töitä on opittu tekemään jo 10-12 vuotiaasta lähtien. Metsän istutustyöt taisivat olla ensimmäisiä töitä, mistä tuotiin palkka tietysti kotiin yhteisiä kuluja peittämään. Myös yrittäjänä olemisen iloista ja suruista on pitkäaikainen kokemus.
Perheessä jossa kasvoin oli lapsia yhteensä 11, joista 7 urheilevaa poikaa ja neljä kivaa tyttöä,
isä Viljo Sivonen sekä äiti Hilja Sivonen.
Isäni puolusti itsenäisyyttämme lähes viisi vuotta rintamalla. Tuli terveenä sodasta kotiin ja palveli vielä pitkään maatamme Rajavartiolaitoksen palveluksessa sodan jälkeen.
Sotilaskoulutukseni: Sissi / PKR (Pohjois-Karjalan Rajavartiosto)
Musiikki: Musiikki on ollut pienestä pojasta lähtien aina sydäntäni lähellä. Lauloin itsekin muutamassa bändissä, mutta se jäi sitten vain harjoittelutasolle. Pidän 70-luvun musiikista sekä kantrista. CCR, Fogerty ja monet muut bändit ja laulajat, joilla on voimakas lauluääni ovat makuuni. AC/DC on kuitenkin ylivoimainen ykkönen. Bon Scott sekä nyt jo lähes 30 vuotta yhtyeessä laulanut Brian Johnson ovat äänellään aivan mahtavia. Tässä eräs parhaista; Thunderstruck. Valitettavasti en saanut lippua kesän 2009 AC/DC:n Helsingin konserttiin. Siis rokkimiehiä olen.
Kotipaikka: Liperi (Komperon kylä)
Perhe: Vaimo ja kaksi tytärtä (14v. ja 13v.)
Lisäksi "ei kotona asuvat" lapset, tytär Sarianna (s. 82) ja pojat Sebastian ja Joni (s. 89, 88)
Puhelin: 045-1100200
Sähköposti: pekka@pekkasivonen.fi
Liperissä olemme asuneet kolmetoista (13) vuotta.
Viihdyn maaseudulla ja luonnon parissa, myös siksi maaseudun hengissä pitäminen sekä luonnosta huolehtiminen ovat sydäntäni lähellä.
Vapaa-ajallani olen mm. mukana nuorisourheilutyössä. Yleisurheilutuomarina jne.
Aika on muuttunut, mutta pieni ihminen on aina kärsijänä, kun yhteiskuntaamme muokataan. Meitä pienen ihmisen puolustajia tarvitaan siis jatkossakin.
Logot
Lue sivuiltani mitä muuta mieltä olen yhteiskuntamme asioista.
|
©2010 Pekka Sivonen / P-Karjala |
|
|
|