Pohjois-Karjala
Poliittinen ohjelmani vuosille 2007 - 2011
Pohjois-Karjala on jätetty täysin heitteille, kun ajatellaan hallituspolitiikkaa jo useamman vaalikauden ajalta.
Pohjois-Karjalassa kaivataan mm. seuraavia toimia:
1. Selkeä aluepolitiikka on saatava jälleen toimimaan eduskunnan ja hallituksen taholta.
Aikaisemmin toteutettua aluepolitiikkaa ei ole ollut enää käytössä. Vain sillä saadaan selkeästi kohdennettua tukitoimet sinne missä niitä tarvitaan.
2. Maaseudun elvyttämiseen on luotava selkeä politiikka ja ohjelma.
Kauppapalveluja tulee tukea myös syrjäkylissä. Tukea maaseudun kauppiaille on jatkettava ja mm. kauppa-autojen hankintaan ja kunnostamiseen on ohjattava valtion taholta varoja.
Koulut säilytettävä myös syrjäkylillä, jotta lapsiperheiden halukkuus maalle muuttoon säilyy jatkossakin. Kun on koulu, niin nuoret lapsiperheetkin haluavat maalle. Heille pitää myös kaavoittaa sinne tontteja talon rakentamista varten.
3. Maakuntamme soita ei saa tuhota. Varsinkin Keskustan ajama härski turvesoiden tuhoamispolitiikka on suorastaan pöyristyttävää. Suot ovat kuin sademetsät Suomelle. Keuhkot, jotka toimivat suodattimina. Lisäksi turpeen polttaminen on pahempaa kuin kivihiilen polttaminen. Suot kuuluvat matkailijoille ja retkeilijöille. Haluamme saada lakkaa myös jatkossa soiltamme. On vastuuntunnotonta tehdä väkisin turpeesta uusiutuva luonnonvara, jotta päästäisiin "hyvällä" omallatunnolla tuhoamaan suot.
Lisäksi jo pilatut suot tulisi saattaa mahdollisimman lähelle alkuperäistä tilaansa.
Matkailu- ja retkeilymahdollisuuksiin tulisi panostaa erityisen paljon myös soillamme.
Koska turvesuot antavat jonkin verran myös työpaikkoja Pohjois-Karjalassa, niin kannan tietysti huolta menetetyistä työpaikoista.
Turvesoilla nyt työskenteleville löytyy helposti uudet työpaikat metsätalouden puolelta. Metsät ja puu ovat se todellinen Suomen uusiutuva luonnonvara. Metsätutkimuksen ja tuotannon puolelta löytyy huomattavasti paremmin myös työpaikkoja. Turvetuotanto on ollut typeryytensä lisäksi myös erittäin huono työllistäjä.
4. Vanhusten hoitaminen ja heidän asumisensa pitää olla ihmisarvoisella tasolla.
Nyt myös Pohjois-Karjalassa vanhuksia hoidetaan monesti huonommin kuin eläimiä.
Vanhusten hoitamiseen on saatava lisää hoitajia ja heidän palkkauksensa on nostettava sille tasolle, että työ on mielekästä myös siltä osin.
5. Omaishoito on maakunnassamme täysin retuperällä; ehkä huonointa koko Suomessa. Epäkohdat korjattava viipymättä.
Omaishoitajille on taattava riittävä toimeentulo, että he voivat rauhassa keskittyä arvokkaaseen työhönsä, ajautumatta itse taloudellisesti ahdinkoon. Kotona hoidettavat sairaat tai vanhukset voivat näin paljon paremmin sekä tulevat lisäksi yhteiskunnallekin huomattavasti edullisemmaksi.
6. Yksinäiset ja syrjäytyneet
Yksin elävien ja syrjäytyneiden asemaa pitää pystyä parantamaan. Heitteille jätetty ihminen tulee myös entistä kalliimmaksi yhteiskunnalle mm. kasvavien alkoholi- ja mielenterveysongelmien takia.
7. Lapsiperheet, yksinhuoltajat ja opiskelijat
Lapsille on pystyttävä tarjoamaan kunnolliset hoitopaikat. Muutenkin lapsiperheiden ja yksinhuoltajien tukemiseen pitää panostaa lisää voimavarojamme.
Myös opiskelijoiden asunto- ym. elinoloja on tuettava enemmän.
8. Vammaiset
Niin aikuiset kuin vammaiset lapsetkin kaipaavat lisää tukea ja ymmärrystä.
Olen aina ollut sairaiden ja vammaisten tinkimätön puolestapuhuja.
9. Eläkeläisten asemaan ja heidän elinoloihin vaikuttavia asioita on korjattava välittömästi.
Myös heidän eläkkeisiin on saatava todellinen korotus, että toimeentulo olisi edes inhimillisellä tasolla. Eläkeläisten asema on Suomessa mennyt jo pitkään huonompaan suuntaan.
10. Työpaikkoja on luotava konstilla millä hyvänsä, myös muualle kuin Joensuuhun. Siihen tarvitaan koko maakunnan ja eduskunnan tuki. Se edellyttää mm. maakunnan kansanedustajilta ja ministereiltämme erityisen aktiivista toimintaa asian hyväksi. Haluan tukea oikeita päätöksiä ja ratkaisuja, joilla voimme parantaa maakuntamme työllisyyttä.
Yrittäjille luotava edellytykset työpaikkojen luomiseen.
Oikealla aluepolitiikalla olisi mahdollisuus saada työpaikkoja ja yritystoimintaa maakuntaamme, jos vain hallitus niin haluaa. Valitettavasti maakuntamme on saanut viimeaikoina vain rippeitä ja katteettomia lupauksia useammalta edelliseltä hallitukselta. Vaadin nykyiseltä hallitukselta muutosta suhtautumisessa maakuntaamme kohtaan
11. Energiapolitiikkaan on satsattava Pohjois-Karjalan alueella. Metsissä on edelleen meidän tulevaisuutemme. Metsä on uusiutuva luonnonvara, jonka käytön tehostamiseen on vielä valtavat mahdollisuudet. Metsätalouden positiivista toimintaa ei saa vaikeuttaa turhilla rajoituksilla.
Energiatutkimukselle löytyy myös huomattavasti lisää mahdollisuuksia maakunnassamme.
Peltoenergia on myös syytä ottaa vakavasti huomioon ja sen mahdollisuutta on tutkittava kunnolla.
Peltojen käyttö bioenergian tuotantoon vaikuttaa kuitenkin melkoisen arveluttavalta.
Elintarvikkeiden saannin turvaaminen on oltava peltojen käytön ensisijainen tarkoitus.
12. Jyrkkä EI uraanikaivoksille.
Vastustan Pohjois-Karjalassa jyrkästi uraanikaivoksia. Mielestäni jo valtauksien myöntäminen tutkimuksille olisi lopetettava heti. Luonto ja ympäristö, jossa asumme ovat meille tärkeitä.
13. Pohjois-Karjalassa ei kaivata lisää kuntaliitoksia
Sen sijaan yhteistyötä kuntien välillä on syytä kehittää mm. terveydenhoidon puolella.
Nyt suunnitellaan todella suurkuntaa Joensuun yhteyteen. Tätä menoa Pohjois-Karjala on yhtä SuurJoensuuta. Pienet kunnat ja reuna-alueet tulevat kärsimään raskaasti. Lähidemokratia häviää jne.
14. Matkailu
Pohjois-Karjalan matkailussa on ollut liikaa näpertelyn makua.
EU:n rahoitusta ja sen tukemia hankkeita on johdettu amatöörimäisesti. Rahat ovat menneet hukkaan, eikä juuri mitään ole saatu aikaiseksi.
Nyt tarvitaan matkailun kehittämiseen tuoreita voimia sekä rohkeaa panostusta myös uusiin ja ennen kokemattomiin hankkeisiin.
Vanha ajattelutapa on tullut ns. tiensä päähän.
Meillä on erinomaisen kaunis ja puhdas luonto ja sijaintimmekin on itse asiassa loistava matkailun kannalta. Tarvitaan siis vain uutta aivokapasiteettia ja rohkeutta myös rahoitusten suhteen.
15. Venäjä rajanaapurina
Meillä Pohjois-Karjalassa ollaan erikoisasemassa myös Venäjän suhteen. Valitettavasti tätä asemaa ei ole osattu käyttää maakunnassamme hyväksi ollenkaan.
Meidän täytyisi lähteä rohkeasti kehittämään raja-alueitamme yhdessä naapurimme kanssa: Tehdä ns. maakunnallinen venäjäpolitiikka. Puhun mielelläni Karjalan kehittämisestä. Karjala on iso erityispiirteitä sisältävä alue, josta vain osa on Suomen puolella.
Haluaisin kehittää Karjalan aluetta yli valtion rajojen. Siitä voisi tehdä koko EU:n alueelle malliesimerkin kahden valtion suurenmoisesta yhteistyöstä.
Kokonaisuuteen sisältyisi yhteistyötä niin matkailun, kulttuurin kuin myös yritysmaailman kanssa.
Puhuttaisiin Karjalan alueesta ilman valtioiden rajoja.
Tämä vaatisi pikaisesti käynnistettäviä yhteistyöneuvotteluja alueidemme viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa.
Neuvottelut ovat varmasti mielenkiintoiset ja haastavat jo erikoisen aiheensa takia. (Pietu)